Ahdistaa. Kämmenet hikoilee ja ajatus ei kulje. Ei, tällä kertaa kyseessä ei ole hermoileva sulhanen alttarilla eikä pitkän matematiikan yo-kokeen alkua odotteleva abiturientti. Edellä kuvaamani tuntemukset kuuluvat ajoittaista teknologia-ahdistusta potevalle opettajalle, joka on joutunut ensikosketukseen digitaalisen tarinankerronnan kanssa. Tarinankerronta on ikiaikainen tapa siirtää tietoa eteenpäin. Silti tarinoiden siirtyessä uusille foorumeille ja välineille, voi teknologisten uudistusten vauhdissa hädin tuskin pyristelevää pedagogia muutos ahdistaa. Mitä oikein digitaalinen tarinankerronta on ja miten siihen pitäisi suhtautua?

Digitaalisessa tarinankerronnassa tarina opetuksen metodina yhdistyy tieto- ja viestintäteknologian tarjoamiin moderneihin keinoihin. Se on melko huokeiden ja helppokäyttöisten – tabletilla tai jopa mobiililaitteella pääsee alkuun – laitteiden avulla tapahtuvaa oppimista ja opettamista. Parhaimmillaan se on hauskaa, tunteisiin vetoavaa ja mieleenpainuvaa toimintaa, jossa oppijalla itsellään on aktiivinen rooli tiedon hankinnassa ja sen eteenpäin kertomisessa. Digitaalinen tarinankerronta muovautuu erilaisten ja eri ikäisten oppijaryhmien käyttöön. Diginarratiivit päivittävät kaikille tutut kouluesitelmät tähän päivään, mutta ne soveltuvat myös esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamisen tueksi. Digitaalinen tarinankerronta on työskentelytapa, joka sen puolestapuhujien mukaan edistää opittavan asian syvällistä käsittelyä ja kehittää kriittistä ajattelua sekä mediataitoja.

Lupaavista tulevaisuudenvisioista huolimatta digitaaliseen tarinankerrontaan liittyy suuri määrä vielä ratkaisemattomia haasteita. Päällimmäisenä niistä tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset. Ideaali olisi vapaa pääsy nettiin ladattujen diginarratiivien äärelle, mutta kuka valvoo materiaalin käyttöä? Nettiin ladattu video on kaikkien kopioitavissa, muokattavissa ja muovattavissa ja siksi varovainen opettaja rajoittaa diginarratiivien levityksen vain oman opiskelijaryhmän sisälle. Tämä kuitenkin merkitsee sitä, ettemme pääse hyödyntämään digitaalisen tarinankerronnan koko potetiaalia tiedonvälityksen muotona. Oma lukunsa ovat lasten diginarratiivit. Itseäni ainakin arveluttaisi käyttää digitaalista tarinankerrontaa erityisesti alaikäisten opiskelijoiden kanssa työskenneltäessä, sillä koen etten tunne riittävän hyvin asiaan liittyvää lainsäädäntöä.  

Hmmm... Vaikka oma ensikohtaamiseni digitaalisen tarinankerronnan kanssa oli kauhunsekainen, ei se tarkoita etteikö meistä voisi ajan kanssa kasvaa ystäviä. Jos ei nyt ihan sydänystäviä, niin ainakin hyvänpäiväntuttuja.