Mikä on opettajan rooli, kun oppimisympäristönä on koko maailma? Mihin meitä tarvitaan digiaikana, kun vastaus mihin tahansa kysymykseen avautuu oikealle, vasemmalle, ylös ja alas kevyesti pyyhkäisemällä? Sanomattakin on selvää, että opettajan rooli on nyt täysin toinen kuin se oli aikana, jolloin pääsy tietoon oli harvojen käsissä.

Opetuksessa pätee kuitenkin edelleen ohje, jonka mukaan ”opettaja avaa oven, mutta sisään on mentävä itse”. Oppia ei voi kaataa kenenkään päähän, oppi on opittava ihan itse. Diginatiivit opiskelijat kulkevat kuitenkin useista muistakin opinovista kuin opettajan avaamista, joten kielikuvaa on syytä päivittää: Tänä päivänä opettajan tehtävänä on oven aukaisemisen lisäksi ohjata niihin, joihin kannattaa kulkea ja joihin voi kurkistaa, ja käydä keskustelua niistä, joista ei ole välttämätöntä käydä sisään. Opettajan yksi tehtävä on siis auttaa informaatiotulvassa suunnistautumisessa. Internet sisältää vaihtelevasti luotettavaa ja keskenään ristiriitaistakin, osa jopa tahallisesti väärää informaatiota. Tähän samaan tulvaan voi tosin helposti hukkua opettajakin. Muuttuvat oppimisympäristöt vaativatkin vastapainoksi opettajan kirkasta ajatusta siitä, mikä on opetuksessa keskeistä ydinainesta - tämä on oleellinen keino pinnalla pysymiseen.

Kun informaatiota on valmiiksi runsain mitoin saatavissa, avaa tämä myös uusia mahdollisuuksia opettajalle. Aikaisempien informaatiota esittelevien yksinpuhelujen - joita myös luennoiksi kutsutaan – sijaan, opettaja voi käyttää osaamistaan ja aikaansa mahdollistamaan oppijoiden tiedon sisäistäminen. Mikä sitten erottaa tiedon informaatiosta? Tietoon liittyy henkilökohtainen merkityssuhde, kun taas informaatiosta on hyvänä esimerkki puhelinluettelo. Numerot luettelossa ovat tärkeitä, mutta merkityksettömiä niin kauan kunnes meille syntyy niihin henkilökohtainen suhde. Sama pätee opiskelijoille tarjotussa tai heidän löytämässään informaatiossa, joka jää informaatioksi, jos siihen ei saada synnytettyä merkityksiä. Tiedon merkityksellistymisen, maailmankuvan avartumisen ja jäsentymisen mahdollistaminen on digiajan opettajan tehtävä.

Opettajan perenniaaliset eli ikiaikaiset perushyveet eivät ole digiaikanakaan mihinkään muuttuneet, vaan jopa korostuneet. Näitä perushyveitä ovat esimerkiksi toisen ihmisen empaattinen ymmärtäminen, läsnäolo, dialogisuus ja eettisyys. Opettajana toimiminen tulee haastavammaksi, kun näiden hyveiden mukaan toimimisen lisäksi tulee osata käyttää erilaisia ja alati muuttuvia oppimisympäristöjä. Vaarana on, että opettajat korostavat teknologiaa, eli välinettä, liiaksi. Ilman perushyveitä opetus uusissa oppimisympäristöissä jää muodon opettamiseen sisällön kustannuksella. Pelkkä äly ja tekninen taitaminen eivät riitä kannattelemaan opintieltä valmistuvia.

Opettajan tehtävänä on nyt enemmän kuin koskaan ihmiseksi kasvun kultivointi – ihmiseksi kun ei opi väreilevää led-näyttöä tuijottamalla. Viisautta, arvostelukykyä, suhteellisuuden tajua, merkityksiä, ihmisenä olemista – niistä on digisukupolven opettajan työlleen asettamat tavoitteet tehty.

kultivoida

1. sivistää, viljellä, herättää, muokata, kyntää, äestää.